sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Savukinkku-paprikapiirakka


Jääkaapissa oli jo pitkään pyöriskellyt savuporo-tuorejuusto, jonka parasta ennen päiväys oli just eikä melkein. Hukkasin sen tähän savukinkkua ja paprikaa sisältävään maukkaaseen piirakkaan. Maistelin tuorejuustoa sisältävää kinkkupiirakkaa ensimmäistä kertaa naapurini luona keväällä ja ihastuin sen täyteläiseen ja kermaisan pehmeään suutuntumaan heti. Tuon jälkeen olen käyttänyt tuorejuustoja liki kaikissa suolaisissa piirakoissa ja muussakin ruoanlaitossa. Se sopii moneen paikkaan. Myös tämä piirakka löytyi juhlapöydästä ja oli mielestäni yksi sen hetken parhaista suolaisista tarjottavista.


Samalla kun väsäsin piirakkaa, testasin pohjaksi Kaarina Roinisen kirjasta löytämääni kermaviili-voitaikinaa. Se sopii piirakkaan mielestäni oikein hyvin. Kaulitsin pohjan tarkoituksella suht ohueksi, sillä haluan täytteen olevan piirakassa selvässä pääosassa ja pohjan vain tukevan täytettä. Pohja ei ollut niin rasvaisen tuntuinen kuin pelkkää rasvaa ja jauhoja sisältävät pohjat. Lisään pohjan ohjeen piirakkataikinat-osioon hieman myöhemmin. Edit. 23.11.2013. Lisäsin ohjeeseen linkin suoraan kermaviili-voitaikinan ohjeeseen.


Savukinkkupiirakka
 
n. 24-27 cm piirakkavuokaan

Pohja:

Aineet:
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna (tai 0.5 tl valkosipulijauhetta)
1 sipuli pieneksi pilkottuna
1 prk (á 200 g) savuporotuorejuustoa
2 pientä paprikaa
100g savukinkkua pienennettynä
2 munaa
125 g (n.2 5 dl raastettuna) punaleima emmental-juustoraastetta
1 dl Emmental-ruokakermaa
1 rkl kuivattua persiljaa (tai n.0.5 dl tuoretta persiljaa hienonnettuna)
1 mm suolaa
mustapippuria

Ohje:
Tee kermaviili-voitaikina erillisen ohjeen mukaan. Kaulitse taikina ohuehkoksi ja nosta se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Pilko paprikoista muutama isompi puolirengas (koristeeksi). Pilko loput paprikat pieniksi paloiksi.. Pehmennä pieniä paprikan palasia mikrossa parisen minuuttia.

Ota sivuun isommat, puolirenkaan muotoiset paprikanpalat. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja kaada piirakkavuokaan. Lisää päälle loput paprikan palat. Paista 200 asteessa n. 30-35min., kunnes piirakka alkaa saamaan väriä pintaansa ja täyte hyytynyt.



4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä ja kuuloista piirakkaa! On myös tosi kaunis ja osaat ottaa tosi hienoja kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista Napsu58! :) Tämä oli hyvää, tykkäsin paljon! Kuvaamista koitan harjoitella mahdollisimman paljon, välillä onnistuu paremmin, välillä huonommin. Mutta kehitystä on tapahtunut, niin kuvaamisessa kuin leivonnassakin :)

      Poista
  2. Nyt on tämä Suklaapossun resepti testattu :) oli oikein hyvää! T.Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :) Todella mukava kuulla, että piirakka maistui :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...