lauantai 21. syyskuuta 2013

Mantelikeksit

Tämä ihana Belle Baie:n sivuilta löytynyt ohje löytyykin jo blogistani, mutta laitan sen tänne uudestaan kuvan kera. Kuva tuli otettua pikapikaa, joten se ei ole kovin hääppöinen, mutta näkeepä siitä kummosia palluroita nämä olivat. Kuvat oton jälkeen ripottelin pinnalle vielä tomusokeria. Kuten alkuperäisohjeessakin, keksien päälle olisi voinut laittaa vielä sulaa suklaata. Mutta maistuivat ne näinkin. Nämä pehmeän kosteat pallurat hävisivät juhlapöydästä tosi nopsaan :)


Tässä tulee ohje:

Aineet:
150 g margariinia
1 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
n. 2 dl mantelijauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria

Ohje:
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna tehokkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kelmuta valmis taikina ja nosta jääkaappiin vetäytymään vähintään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Ota taikinasta lusikalla palasia ja pyörittele pienehköiksi palloiksi. Paista 175 asteessa n. 9 minuuttia, kunnes keksit juuri ja juuri kypsiä, vielä edelleen reilusti pehmeitä.. Keksien ei tarvitse saada väriä pintaansa. Anna keksien jäähtyä.

Sulata tummaa suklaata ja pursota keksien päälle.

8 kommenttia:

  1. Oi tuo manteli tekee noista varmasti aivan ihanan pehmeän makuisia:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekee :) Nämä olivat ihanan pehmeitä ja mukavan kosteita. Oikein suussasulavia :)

      Poista
  2. Itse en ole aiemmin pahemmin välittänyt mantelista. Vuosien ajan yhdistin mantelin kakun reunoilta löytyviin kuiviin, mauttomiin mantelilastuihin. Mantelijauhojen käytön myötä olen huomannut niiden tuovan leivonnaisiin ihanaa pehmeyttä ja kosteutta. Mantelia sisältävät jutut ovat nykyään järjestääns tosi hyviä!

    Kiitokset kuuluu Belle Baielle, joka alunperin laittoin reseptin jakoon :) Näin ne hyvät reseptit kulkee eteenpäin :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos herkullisesta ohjeesta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit jättämässä kommentin. Mukava kuulla, että keksit maistuivat teillekin :)

      Poista
    2. Kyllä maistuu :). Varsinkin tänään ovat vielä parempia kuin eilen = vievät kielen mennessään :P

      Poista
  4. Onnistuuko jos tekee pelkällä mantelijauholla ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut, mutta epäilisin, että onnistuisivat kovin hyvin pelkillä mantelijauhoilla, ainakaan jos korvaa vehnäjauhot 1-1 suhteella. Mantelijauhoissa on paljon rasvaa, joten ainakin rasvan määrää pitäisi tiputtaa melko paljon, enkä ihan varmasti osaa sanoa, minkälainen lopputulos tulisi olemaan. Tuota voisikin testailla joskus :) Onko ajatuksesi tehdä keksit gluteenittomina vai haluatko vain hukuttaa paljon mantelijauhetta johonkin? :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...