Pohjan tein jälleen ihanasta rukiisesta rahkavoitaikinasta. Kyllä oli hyvää, niin pohja kuin täytekin!
Broileripiirakka
n. 26 cm vuokaan
Pohja:
1/2 annosta rukiista rahkavoitaikinaa
Täyte:
1 rkl öljyä
1 pkt pekonia
1 punainen paprika
450 g broilerin filesuikaleita
1 rkl hunajaa
mustapippuria
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 Aurajuustoa
n. 50 g punaleima emmentalia
1 muna
Ohje:
Tee pohja erillisen ohjeen mukaan. Kaulitse taikina ohuehkoksi levyksi. Nosta taikinalevy vuoan pohjalle ja painele kevyesti reunoille. Leikkaa ylimääräiset taikinanpalat pois. Laita pohjan päälle vuokaa isompi
leivinpaperin pala ja kaada päälle paistohelmet tai kuivattuja herneitä,
niin pohjan reunat eivät valahda esipaistamisen aikana. Esipaista
pohjaa 200 asteessa n. 10-15 minuuttia. Jos käytät herneitä, saattaa
paistoaika olla pidempi kuin paistohelmiä käytettäessä. Poista
leivinpaperi + helmet/herneet esipaistamisen jälkeen.
Valmistele pohjan ollessa uunissa täytettä. Pese paprika ja poista siitä siemenet. Leikkaa paprikat pieniksi kuutioiksi. Saksi pekonit pienemmäksi. Paista pekonin ja paprikan palasia paistinpannulla öljyssä. Kun pekoni alkaa saamaan väriä, lisää joukkoon broilerin palat. Jatka paistamista, kunnes broileri alkaa saamaan väriä. Sekoita joukkoon hunaja, mustapippuri ja tuorejuusto raastettu emmental sekä murustele joukkoon Aura. Poista pannu levyltä. Vatkaa joukkoon vielä 1 muna nopeasti ja kaada täyte samantein esipaistetun pohjan päälle.
Jatka paistamista 200 asteessa n. 25-30-minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Laita tarvittaessa folio piirakan päälle paistamisen loppupuolella.
Vinkki:
* Voit tehdä ylijääneestä taikinasta piirakan pinnalle koristeita.
Tuo pekoni taitaa olla aika olennainen juttu piirakassa? Tuleekohan siitä minkään makuista jos sitä ei laita siihen? Anteeksi nämä kyselyt täällä, meillä on tulossa kastejuhlat ja vieraissa on jonkin verran ruokarajoitteisia ihmisiä :)
VastaaPoista- Eea
Pekoni tuo piirakkaan suolaisuutta, mutta sen voi hyvin jättää poiskin. Tällöin kannattaa piirakkaan laittaa hieman suolaa. Tai jos haluat, niin voit pekonin sijasta laittaa vaikka kokonaisen paketillisen aurajuustoa ja hieman lisää emmentalia. Maistele vaikka täytettä ennen kuin kaadat sen piirakkapohjan päälle ja lisäile suolaa/juustoja tarvittaessa. Ja kysyä aina saa :) Mukavia kastejuhlavalmisteluhetkiä! :D
Poista