Tuon päällisen teko on hauskaa puuhaa, sillä kerrankin massaa saa tarkoituksella rypyttää, jolloin se jäi elävämmän näköiseksi. Tätä kakkua oli muutenkin niin mukava tehdä :)
Täytteeksi kakkuun valittiin kinuski-puolukkatäytteestä tuttu kinuskimousse ja puolukan sijasta täytettä raikastamaan reilusti vadelmia. Täyte sai paljon kehuja ja kyllähän vadelma ja kinuski sopivatkin yhteen äärettömän hyvin. Tuo mousse vaan on niiiin hyvää! Mukaan sopivat juuri puolukan ja vadelman tapaiset kirpeähköt marjat, nams! Kinuskimoussen tein tällä kertaa hieman eri tavalla kuin aiemmin (jätin yhden vaiheen väliin) ja lopputulos oli aivan yhtä herkullinen kuin tuossa aiemmassa, hieman pidemmällä kaavalla tehdyssä versiossa. Laitan ohjeen tähän niin kuin tein sen nyt, ja korjailen joskus ohjeen suoraan tuonne täyte-osioonkin.
Kinuskimoussessa on tärkeää, että tekeminen aloitetaan edellisenä päivänä, sillä kinuskikastikkeen pitää jäähtyä jääkaappikylmäksi ennen vatkaamista.. Myös tuo iki-ihana valkosuklaamassa kannattaa tehdä päivää ennen kuorruttamista valmiiksi, niin se ehtii jähmettymään kaulittavaan kuntoon yön aikana.
Tässä vielä tarkempaa tietoa kakusta.
Ninjago-kakku
22 cm irtopohjavuokaan
Pohja:
5 munan sokerikakkupohja
Täytteenä kinuskimousse vadelmilla:
5 dl kuohukermaa
2.5 dl fariinisokeria (kevyesti mittaan pakattuna)
150 g maustamatonta tuorejuustoa
1.25 tl liivatejauhetta
1.25 rkl vettä
n. 350 g jäisiä, suomalaisia vadelmia
Kostutus:
2 dl Mansikka-vadelmamehua
Päällinen:
Sinisellä pastavärillä sekä keltaisella+punaisella värjättyä valkosuklaamassaa
Siniseen massaan varattu 600 g valkosuklaata, massaa yhteensä n. 1400 g (värjäys sinisellä pastavärillä)
Oranssiin massaan varattu 100 g valkosuklaata (värjäys keltaisella + punaisella pastavärillä)
Silmät mustaa marsipaania ja valkoiset täplät sokerimassaa
Ohje:
Tee kakkupohja valmiiksi jo edellisenä päivänä. Aloita myös kinuskimoussen tekeminen päivää ennen täyttämistä. Täytettä varten laita kuohukerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoitellen. Kun kinuskiseos kiehahtaa ja sokeri on sulanut, nosta kattila pois levyltä ja laita vaikka kylmään vesihauteeseen jäähtymään. Nosta jäähtynyt kinuski jääkaappiin yöksi.
Aloita täytteen teko vatkaamalla jääkaappikylmä kinuski vaaleaksi, paksuhkoksi vaahdoksi. Lisää notkistettu tuorejuusto hyvin vatkaten. Sekoita liivatejauhe veteen. Kun liivate on turvonnut (n. 2 minuutin kuluttua), lämmitä sitä mikrossa n. 15-20 sekuntia, kunnes liivate sulaa. Kaada sulanut liivate ohuena nauhana muun täytteen joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten.
Kostuta alinta kakkupohjaa (n. 0.5 dl nestettä). Laita tarjoilulautaselle irtopohjavuoan reunat tai/ja reunakalvot. Kaada täytettä kostutetun pohjan päälle n. kolmannes. Lisää vadelmia reilusti. Levitä kinuskimoussea hieman lisää pohjan päälle (n. 1/4 jäljellä olevasta moussesta). Kostuta toista kakkupohjaa hieman edellistä enemmän (vajaa 0.75 dl). Tee toinen täyteväli samalla tavalla kuin ensimmäinen eli lisää jäljellä olevasta täytteestä n.2/3 ennen vadelmia ja liki kaikki vadelmien päälle. Kostuta vielä viimeistä kakkupohjaa eniten (reilu .075 dl) ja laita kakun päälle. Sivele pintaan vielä ohut kerros jäljellä olevaa kinuskimoussea. Laita kakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi hyytymään. Tee samalla valkosuklaamassa valmiiksi.
Poista irtoreuna (tai reunakalvot) kakun ympäriltä. Kaulitse ensin oranssi valkosuklaamassa soikeaksi levyksi. Laita kakun päälle. Kaulitse reilu puolet sinisestä valkosuklaamassasta. Nosta se kakun alaosaan ja rypytä hieman. Tasoita alalaitaa (marsipaani)veitsellä. Sekoita ylijäänyt, reunoilta poisleikattu massa loppuun siniseen valkosuklaamassaan ja kaulitse myös se levyksi. Nosta massa nyt ninjagon pääosaan ja rypytä taas hieman. Tasoittele alareunaa. Kaulitse mustasta marsipaanista ohut levy ja leikkaa siitä kulmakarvat ja silmät. Tee vielä pienet pisteet silmiin valkoisesta sokerimassasta (tai kaulintamassasta tai valkosuklaamassasta).
Vinkki:
* Liivatejauheen voi korvata liivatelehdillä. Käytä lehtiä pakkauksessa olevan ohjeen mukaan.
VIELÄ KERRAN ONNEA A. A.!
Hieno kakku. Tykkään jostakin syystä näistä Ninjago kakuista kovasti... Kiitos täyte ja kuorrute ohjeesta! Olen pitkään etsinyt kaupoista valmista valkosuklaakuorrutetta ja nyt siihen löytyikin ohje. Täytyy testata hetimiten. Sulla on hyviä ja selkeitä ohjeita. Kiitos!
VastaaPoistaKiitos :) Tuo kinuskimousse on aivan ihanaa, suosittelen ehdottomasti koittamaan. Käytän tuota valkosuklaamassaa kaikkiin kuorrutettaviin kakkuihin. Se on tosi helppo tehdä ja se käyttäytyy kakun päällä tosi nätisti. Ja sen lisäksi se maistuukin ihanalta :P Koitappas ihmeessä! :)
PoistaUpea!
VastaaPoistaKiitos! :D
PoistaVoi miten hieno!! Tuota ei kyllä raaski syödä :)
VastaaPoistaKiitos Kirsi :) Joskus kieltämättä se ensimmäinen lapionisku saattaa hieman kirpasta, mutta herkullinen sisus saa jatkamaan kakun lapioimista lautaselle ;)
Poista