torstai 15. elokuuta 2013

Mustaherukkalikööri ja mansikkalikööri

Likööritehtailu jatkuu.. Näissä ohjeissa ei ole oikeastaan paljoakaan uutta punaherukka- ja raparperilikööriohjeeseen, vaan nämä menee aika samalla kaavalla, paitsi mansikkaliköörissä on marjojen määrä tuplattu. Nyt jännityksellä odotetaan millaisia näistä tulee! Alkumaistelujen jälkeen molemmat liköörit vaikuttavat erittäin lupaavilta :)

Tämä on ensimmäinen kerta kun teen näitä liköörejä, joten en osaa täysin varmaksi sanoa pitävätkö aikataulut paikkansa. Punaherukkalikööri valmistui mainitsemissani ajoissa (n. 3-4 kk), joten laitan saman aikataulun näihin ja korjailen tarvittaessa myöhemmin. Ensimaistelun perusteella mustaherukkalikööri onnistuu tuossa ajassa, mutta mansikkalikööristä en ole varma. Onko kenelläkään tarkempaa kokemusta itsetehdystä mansikkalikööristä?

Mustaherukkalikööri:

Laitoin tämän liköörin alulle elokuun alussa. Likööri vaikuttaa jo nyt siis todella lupaavalta. Maistelin sitä juuri äsken ja se maistui mielettömän hyvälle mustaherukkamehulle, josta viinan makua ei enää juurikaan erottanut. Vielä kun antaa liköörin tekeytyä muutaman kuukauden, uskoisin siitä tulevan erinomaista :) Tämä ehtii valmistumaan sopivasti Joululahjaksi.

Mustaherukkalikööri on alla olevassa kuvassa oikealla. Takana näkyy punaherukkaversio ja vasemmalla vielä mansikkainen..

n. 1.5 litran vetoiseen tölkkiin/pulloon.

Aineet:
7 dl sokeria
7 dl mustaherukoita
7 dl kirkasta viinaa (n. 39%)

Ohje:
Kaada herukat ja sokeri lasitölkkiin. Kaada päälle viina ja sekoittele silloin tällöin kunnes sokeri on kokonaan liuennut. Sulje tölkki/pullo tiiviisti. Laita se pimeään, huoneenlämpöiseen paikkaan ja ravistele tölkkiä aina silloin tällöin, kun muistat. Anna seistä mielellään 1-3 kk.

Kun likööri on maustunut tarpeeksi pitkään, siivilöi herukat pois ensin siivilän läpi. Siivilöi liemi vielä esim. erittäin tiheän siivilän läpi tai vaikka kahvin suodatuspussin läpi. Pullota ja anna seistä edelleen pimeässä paikassa kuukausi, pari. Liköörin on hyvä antaa seistä yhteensä (marjojen kanssa+ ilman) vähintään 3kk. Maista, tarkista sokerin määrä ja lisää tarvittaessa. Jos lisäät sokeria, ravista pulloa jotta sokeri liukenee ja anna liköörin makustua vähintään viikko ennen nauttimista.

Mansikkalikööri

Laitoin liköörin alulle muutama päivä mustaherukkaversion jälkeen. Mansikkaliköörin tekeminen on ollut suunnitelmissani koko kesän. Vihdoin kun aloin tekemään sitä, laskeskelin vodkan määrän hieman väärin ja mansikoita tuli suhteessa siihen vähemmän kuin olin alunperin ajatellut. Onneksi sain melko pian mansikoita vielä käsiini tarvittavan määrän ja lisäsin ne mukaan. Laitoin mukaan myös jääkaapissa pyörineen puolikkaan sitruunan mehuineen ja kuorineen.

Maistelin tätäkin jo tässä vaiheessa. Maku muistutti mansikkamehua, mutta itse viinan maku tuli vielä liikaa läpi. Nyt on kuitenkin liian aikaista maistella, sillä maku kehittyy kuitenkin ajan kanssa. Kuukauden päästä voisi maistella uudestaan, niin näkee tarvitseeko mukaan laittaa vielä jotain.


n.2 l tölkkiin/pulloon/purkkiin. Itse laitoin 1.5 l ja 0.5 l vetoisiin purkkeihin.

Aineet:
1 kg (n.2 l) mansikoita
10 dl sokeria
1 sitruunan mehu
1/2 sitruunan kuori
4.75 dl vodkaa (80%)
4.75 dl vettä (laitoin laimentaakseni vodkan n. 40%:ksi)

Ohje:
Pilko mansikat hieman pienemmiksi ja laita tölkkiin. Purista joukkoon sitruunan mehu ja kuori raaste mukaan. Sekoita joukkoon sokeri. Lisää vedelle landrattu viina. Sulje pullo/tölkki tiiviisti. Ravistele tölkkiä/pulloa muutaman kerran päivässä, kunnes sokeri liukenee. Laita tölkki jääkaappiin maustumaan. Ravistele silloin tällöin, kun muistat. Anna seistä vähintään 1 kk, mielellään 3 kk.

Siivilöi marjat pois ensin isompireikäisellä siivilällä. Siivilöi tämän jälkeen krömmäleet pois tarkemmin esim. erittäin tiheän siivilän läpi tai vaikka kahvin suodatuspussin läpi. Pullota ja anna seistä edelleen jääkaapissa paikassa kuukausi, pari. Maista, tarkista sokerin määrä ja lisää tarvittaessa. Jos lisäät sokeria, ravista pulloa jotta sokeri liukenee ja anna liköörin makustua vähintään viikko ennen nauttimista.

Muok. 16.8.2013: Lukijalta saamani kommentti oli kullanarvoinen. Tässä päivitetty tieto: Mansikkalikööri on hyvä säilyttää koko ajan jääkaapissa. Mansikkaliköörin säilyvyys on muita liköörejä heikompi.

5 kommenttia:

  1. Mansikkalikööri suositellaan valmistettavan jääkaapissa. En tiedä miksi. Itse ollaan tehty sekä jääkaapissa, että pimeässä kaapissa huoneenlämmössä. Me ollaan tehty yli 20 erilaista likööriä ja mansikkalikööri on ainoa, joka ei säily kovin kauaa. Kannattaa siis juoda nopsaan pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta Iituntiltu! Pistin liköörin samantein jääkaappin oleskelemaan. Uskoisin, ettei säilyvyyden kanssa tule ongelmia, mikäli vaan päästään siihen vaiheeseen, että likööri alkaa olla hyvänmakuista :) Mahtaiskohan sitruuna tai muu happo auttaa säilymisessä? Lisäilin nyt vielä varmuudeksi yhen puolikkaan sitruunanmehun joukkoon (kun sellainen kerran oli aamun kokkailuista sopivasti jäänyt) :)

      Poista
  2. Näitä täytyy kokeilla. Onpas kiva idea valmistaa oma likööri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti koittamaan! Näiden tekoon jää helposti koukkuun (kuten allekirjoittanut). Maistuvat kaupan valmiita liköörejä huomattavasti paremmille, ja tietää mitä juo. Ja makuja pystyy helposti muokkaamaan oman mielensä mukaisista marjoista/hedelmistä.

      Pullotin juuri mustaherukkaliköörin ja se maistui aivan mahtavalle! Aivan kuin olisi juonut, kröhöm, siis maistellut vahvaa mustaherukkamehua, nam! Mansikkainen kaipaa selvästi joukkoonsa jotain hapanta. Sekoittelinkin sitä testimielessä punaherukkaliköörin kanssa ja siitä tuli ihan mielettömän hyvä yhdistelmä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...